torstai 20. kesäkuuta 2013

Kesälukemista: IFC Guide


Eipä ole näkynyt vielä ArchiCAD versiolle 17 tehtyä IFC-tietopakettia, mutta ei se mitään, version 16 ohjeillakin pääsee pitkälle

http://download.graphisoft.com/ftp/techsupport/documentation/IFC/IFC%202x3%20Reference%20Guide%20AC16.pdf

Tässä kaikille kivaa kesälukemista IFC:n hienouksista.

Muistakaa lukea / oppia kaikki mahdollinen space boundaryistä ja niiden tarpeista energiasimuloinneissa ja kustannuslaskennassa.



keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

VIRMA lähti tosissaan liikkeelle

Suomen ensimmäinen (tai toinen tai kolmas) talonrakennusalan "oikea" allianssihanke on tarjouspyyntövaiheessa etenemässä.

VIRMA hankkeen tavoitteena on rakentaa Järvenpään kaupungille Sosiaali- ja Terveyskeskus allianssihankkeena. "Oikean" allianssin piirteitä on mm. se, että vain yksi sopimus allekirjoitetaan ja sillä sopimuksella toteutetaan kohde. KSE ja YSE eivät ole päteviä tässä hankkeessa. Bonus/sanktio on olemassa. Big Room perustetaan (vaikka pohjakuvan mukaan se on kyllä Small Room - no, niillä on tapana kehittyä)

Hienoa, loistavaa, fantastista. Mahtavaa. N kertaa muita ylisanoja.

Järvenpään kaupungille erityiskiitos rohkeudesta, ennakkoluulottumuudesta ja rakennushankkeiden prosessien konkreettisesta eteenpäin viemisestä.

Nyt se sitten tosissaan tapahtui, mitä olen viitisen vuotta odottanut! Tipahti tarjouspyyntö, jossa tarjotaan suunnittelijoiden allianssia. Asia konkretisoitui ja pelko alkoi. Miten tämä tarjotaan, mitä tämä tarkoittaa? Onko tässä jotain vedätystä? Miten hemmetissä tehdään riskianalyysi tähän tarjoukseen?

VIRMA hankkeessa siis tehdään käyttäjän, rakennussuunnittelijoiden ja tilaajan välinen allianssisopimus. Sen jälkeen edetään VARMA vaiheeseen, jossa urakoitsija tulee mukaan kuvioihin.

Ei siis ihan heti kaikkia osapuolia mukana, mutta jostainhan tämä on aloitettava.

Projektin Tilaaja, KOY Järvenpään Terveystalo on haalinut (onneksi) käyttöönsä suuren osan suomalaisista tietomalli-, LEAN Construction- ja  sopimustekniikan ammattilaisista. Se näkyy tarjouspyynnön laadussa ja sisällössä. Tuollaisia papereita kun saisi muiltakin tilaajilta suunnitelutarjouksia pyydettäessä. Ei jää epäselväksi, mitä ollaan tekemässä ja mitä Tilaaja haluaa.

Silti oman työn arvioiminen on todella kinkkinen rasti.

Tässä allianssi -erikoistapauksessa ongelma on se, että nuo jo hankitut asiantuntijat olisivat ihan hyviä partnereita kohdetta tarjoavalle osapuolelle, mutta ovat valitettavasti estyneitä olemaan "aidan" toisella puolen. Ehkäpä voittanut tarjoaja saa poimia tämän konsulttiryhmittymän ammattitaidon projektiin mukaan - toivottavasti sopimussuhteet eivät katkea tarjouspapereiden laadintaan ja tarjousten vertailuun.

Teknisessä mielessä kohde on "helppo". Ei mahdottomia teknisiä erikoisvaateita, ei mitää mitä ei oltaisi jo nähty. Ne asiat mitä vaaditaan, onnistuu mallintamisella, ammattitaitoisella ryhmällä  ja hyvällä suunnittelulla hienosti. Ja on erinomaista, että innovaatioiden syntymistä kannustetaan - ei tarvitse tehdä kaikkia asioita "kuten ennen" vaan niitä voi tehdä fiksustikin.

Haasteena on se, miten yhteistyö kaikkien osapuolten kanssa saadaan aikaiseksi. Tähän on tilaajan konsulttiryhmällä paljon osaamista, joka tulee hyödyntää projektin aikana. Meille suunnittelijoille tämä on aivan eri maailma, kuin mihin olemme tottuneet. Muutos on suuri ja tervetullut.

Ja sitten - kun urakoitsija on mukana - niin muutos vain suurenee. Mutta oletan, että suunnitteluryhmä on siinä vaiheessa niin hyvin hitsautunut yhteen, että sekään ei ole oikea ongelma - ryhmä koulii urakoitsijan mukaan jos urakoitsijalla vain on asenne ja taloudelliset asiat kohdallaan.

Tässä kohteessa toivottavasti konkretisoituu se tosiasia, että rakennuskelpoisen mallinnuksen tekemiseen tarvitaan urakoitsijan ammattitaito mukaan.

Tästä se lähtee.

Viikon linkki:
http://julkinen.fi/virma/Etusivu

Katsokaapa esim. Juhani Kiiraan video. Eiköhän anneta Professori Emeritukselle lahja ja tehdä viimeinkin joku asia siten, kuten hän on sen ajatellut. Ne ei ole ihan tuulesta temmattuja juttuja...

Henttisen Tomia en ole koskaan nähnyt noin rauhallisena ja Laitisen Jarmo haluaa että suunnittelijat ovat pilvessä kun suunnitelmia tehdään ;)