perjantai 30. syyskuuta 2011

TATE-suunnittelu ja luonnosvaihe

Huomasin vuoden 2010  lopulla, kuinka tyhmä olen.

Luulin, että kaikille suunnitteluosapuolille ja tilaajille on jo selvää se, että nykyisenkaltaista suunnitteluprosessia noudattamalla TATE-suunnittelija ei voi tehdä luonnosvaiheessa koko rakennuksen kattavaa tietomallia. Asiastahan on puhuttu vasta noin 10 vuotta.

Kunnes käsiin tippui muutamia tarjouspyyntöjä, joissa pyydettiin talotekniikan massaluetteloita sekä ehdotus-, että yleissuunniteluvaiheen lopussa. Vähän aikaa meni kelatessa, että mitäköhän niissä oikeasti tarkoitetaan?

Jos TATE-suunnittelija osaisi suunnitella kohteen luonnosvaiheessa, niin mihin tarvitaan toteutussuunnitteluvaihetta?

Vuoden 2011 missioni näyttää olevan tämän lauseen toistaminen: "Suunnitellaan ensin, mallinnetaan sitten". Tuo ei tarkoita sitä, ettäkö mallinnus olisi turhaa - ei tietenkään. Mutta ennen mallintamista pitää miettiä. Pitää arpoa eri vaihtoehtoja. Vaihtoehtoiset ratkaisut ovat niin yleismaailmallisia asioita, että ei niitä kannata mihinkään mallintaa.

Kollegani sanoi hyvin: "Ehdotussuunnittelu on sitä, että poltetaan tupakkaa ja juodaan konjakkia". Olen täsmälleen samaa mieltä. Siinä vaiheessa pallotellaan ideoita, keskustellaan ja ihmetellään. Joku ehdotus voi jalostua jopa skissiksi asti. Tai ainakin lauseeksi muistioon.

Kun voittanut ehdotus on muotoutunut, sitä aletaan tarkentaa. Simuloidaan olosuhteita, energiaa jne. Tutkitaan, toimiiko vaihtari. Jos ei toimi, niin muutetaan sitä hieman. Mallinnetaan vaikkapa mallihuone. Sen voisi vaikkapa visualisoida, jotta käyttäjäkin tajuaisi, mitä on saamassa. He voisivat vaikuttaa asioihin, kun juna ei ole mennyt vielä  ohi.

Kun ollaan päästy eteenpäin, niin aloitetaan yleissuunnittelu. Mennään vielä pidemmälle vaihtoehdon tutkimisessa. Mutta ei tehdä missään nimessä koko rakennuksen kattavaa TATE-verkostoa.

Yleisuunnitteluaika on TATE-puolelta avustavaa suunnittelua. Autamme rakennesuunnittelijaa ja arkkitehtiä, jotta he saavat omat mallinsa tehtyä. Kerromme tilavaraukset, kerromme reititykset jotta ei tule yllätyksiä palkistojen kanssa.

TATE-tekee 2D-leikkauksia. Kyllä, luit oikein. 2D-leikkaus. Siis ei mallista otettu, vaan sellainen perinteinen, piirretty leikkaus. Sen avulla  kerromme esim. alakattokorot. Hyvässä projektissa yleissuunnitteluvaiheen 2D-leikkaukset pätevät myös toteutussuunnitteluaikana. Niiden perusteella 5 TATE-mallintajaa voivat aloittaa omien järjestelmiensä mallintamisen siten, että verkostot eivät törmäile. Kaikilla on selvä reitti, missä korossa kulkea.

Kun TATE-suunnittelijalta vaaditaan "mittatarkkaa ja virheetöntä mallia" (ei muuten voitu jättää tarjousta tuosta kohteesta) niin toivoisin, että suunnitteluvaiheiden sisältöä kunnioitettaisiin. Eri suunnittelualojen vaiheistus ei ole olemassa ihan turhaan hyvässä suunnittelunohjauksessa.






perjantai 16. syyskuuta 2011

Revit IFC rajapinta Open Sourceksi

Nyt kuuluu kummia Autodeskin tehtaalta.

Revitin IFC rajapinta on aukaistu ja jokainen pääsee koodaamaan omia lisäyksiä siihen:
http://sourceforge.net/projects/ifcexporter/

Tämä ei ole mikään krakkeriversio, vaan Autodeskin virallinen aukaisu:
“For several years now, our customers have been asking for greater flexibility with the Revit IFC file format output,” said Jim Lynch, vice president, Building and Strategic Technology Group, Architecture, Engineering and Construction Solutions, Autodesk. “The decision to release the Revit IFC exporter code as open source furthers our ongoing commitment to support the IFC standard, and marks the latest demonstration of the Autodesk drive to encourage full data exchange within a Building Information Modelling workflow.”

Suomalaiset "Isot Pojat" latasivat kehitysympäristön - ensimmäinen kommentti oli, että "ei siellä DLL:ssä mitään ollut". No, voipi olla pojat ei vaan osanneet... seurataan mielenkiinnolla kehitystä.
Mielenkiintoiseksi asian tässä tekee myös se, että tunnetusti Revitissä on ollut ehdottomasti huonoin rajapinta IFC-exportissa verrattuna muihin isoihin bim-softiin.
Sanooko Autodesk vuoden päästä, että, "Sorry, ei mahda ongelmille mitään, koska se on open sourcea ja vaikea valvoa jne. käyttäjät ei tee tarpeeksi hyviä rajapintoja..." vai jatkavatko he itse ifc-rajapinnan kehittämistä?
Oletan, että tottakai adesk jatkaa kehittämistä itse, muuten menee pohja pois koko touhulta. Tällä tavalla he saavat hienosti selville, kuka koodari osaa IFC:tä (ja rekrytoida heidät), ja he saavat kenties toivottavasti vihdoinkin toimivaa koodia - ilmaiseksi.
Tunnettuahan on, että AutoCAD Architecturen IFC-kehitystiimi on erillään Revitin IFC-rajapinnan kehitystiimistä. Tai tiimistä on vaikea puhuia, jos yksi kaveri on tehnyt sitä... kohta niitä lienee siis 3-5 kaveria.
Väittäisin tätä systeemiä jopa nerokkaaksi.
Ja voipi olla mahdollisuus jopa siihen, että me loppukäyttäjät jopa hyödymme tästä.

Viikon koodi:
Tämä kuuluu kuulemma IFC-tiedostoja lukevan ohjelman ensimmäisille riville:
"If Revit then End"

lauantai 3. syyskuuta 2011

Betatestausta lisenssirahoilla

On se vaan hienoa olla cad-softafirmojen betatestaajina, maksaen täydet lisenssihinnat ja sen päälle vielä vähän extrajuttuja, joita softafirma on suuressa viisaudessaa halunut firmalta vaatia. (extrat eivät ole tämän blogin aihe, mutta voisi näistä ylimääräisistä maksuistakin jotain joskus kirjoittaa...)

Viimeisin ongelma tuli eteen Autodesk Navisworks 2012 päivitysten kanssa. Eipä se sitten ollutkaan yhteensopiva version 2011 kanssa.

Menin siihen lankaan, että kuvittelin jonkun Autodeskillä avanneen 2011 versiolla tehdyn yhdistelmämallin (nwf, jossa nwc -tiedostoja linkitttynä) 2012 versiolla, mutta taisin olla väärässä. Eivät varmaan olleet avanneet. Tai sitten heillä on laittomat versiot omissa koneissaan, jotka eivät tutki lisenssejä jne.

Tässä hätäisimmille ongelman ydin:
http://beyonddesign.typepad.com/posts/2011/06/nwc-files-cant-be-loaded-in-navisworks-2012-nwfs-.html

Lopputuloksena työpaikallani kaikki 2011 versiolla tehdyt nwffät pitää deletoida, tehdä uudet nwc:t kaikista malleista ja tehdä uudet nwffät, uusilla linkityksillä, uusillä näkymillä, uusilla värityksillä, uusilla animaatioilla jne.

Yhdistelmämallien lukumäärä lähenee sataa, ajallinen menetys arviolta 300 tuntia.

Jälleen sama kysymys: Kenelle saan lähettää laskun?

Navis 2012 julkaistiin muistaakeni huhtikuussa 2011. Miten on mahdollsita, että vieläkään ei ole service packia tähän ongelmaan olemassa...? (Syyskuun 3,  2011).  Mitä softafirmat ajattelevat heidän asiakkaidensa softilla tekevän...? Leikkivän jotain kivoja juttuja?

Voin paljastaa heille salaisuuden. Niillä softilla tehdään töitä. Laitetaan kone aamulla päälle, aukaistaan ohjelmat ja mallinnetaan päivä. Sitten se kone suljetaan ja sama juttu seuraavana aamuna.

Yleensä viikonloppuna kone olisi kiinni, mutta kun softan aiheuttamia ongelmia on pitänyt viikolla selvitellä, voi olla, että pitää vielä tulla viikonloppuna paikkaamaan aikataulua.

Tekla, Graphisoft: tehkää pliis HVAC/E -softa!
Ei se DDS tai Plancal niin hyvä kuitenkaan ole.




Päivitys 9.9.2011:
SP1 on julkaistu.
Asennus lähee "Multilingual" versiona win7 64bit english koneessa hienosti saksankielisenä...:


Saapa nähdä, korjaako se kuvaamaani ongelmaa. Adeskin mukaan korjaa, mutta arvaa uskonko - testataan kunhan pääsen sekoittamaan jonkun projektityöntekijän koneen. Ja sitten asennetaan softia mallinnusajalla taas uudelleen.