lauantai 6. helmikuuta 2016

Matkaraportti, Sveitsi 2016

Kävin kääntymässä talotekniikkasuunnittelun yhteistyökumppanin luona Sveitsissä, jälleen kerran.

Sveitsissä tapahtuu BIMin osalta todella paljon ja nopeasti. Heidän Bauen Digital (http://www.bauen-digital.ch/de) -organisaatio (joka perustettiin about vuosi sitten) kattaa suurinpiirtein kaikki alan ammattilaiset suunnittelijoista urakoitsijoihin. Osa tilaajistakin on erehtynyt mukaan.

Bauen Digitalissa memberinä on mm. buildingSMART Switzerland

«BIM Evolution oder Revolution?» kyselee sivusto. Sanoisin, että Sveitsissä se on on Revolution.

Omalla työpaikalla on ravannut sveitsi-professoreja delegaatioineen kohtalaisen usein. Tiedonjano on valtava, imuohjaus taitaa toimia.

Sveitsissäkin Revit=BIM. Heillä on ollut käytössä muita softia MEP puolella (Plancal) mutta nyt ne kuulemma päivittyvät "uuteen maailmaan". Arkkitehdeiltä on kuulemma vaihtumassa piirtosoftat Revittiin. Jotenkin jää huono maku suuhun, kun IFC:n edut häviävät markkinakoneiston rattaisiin. Toisaalta, Sveitsi elää BIM huumassa, he eivät ole vielä hahmottaneet "todellisen" bim-yhteistyön merkitystä.

Rakennesuunnittelusta en saanut tartuntapintaa. MEP toimisto sanoo, että he näkevät vain arkkitehtimalleja. Jossain ne rakennemallitkin on oltava, eli en tiedä, onko siellä käytössä Tekla vai ei?

Sveitsiläiset panostavat vahvasti alkupään suunnitteluun. Heille luonnosvaihe on todella tärkeä. Yhteistyökumppanimme tekee tilapohjaista mep-mitoitusta / vaatimusmäärittelyä kuten isossa maailmassa tehdään. Energiasimuloinnit tehdään itse mallinnetulla geometriamallilla.

Suunnitteluryhmä on tottunut integroitumaan - oma käsitys on, että he integroituvat "normaalin" suunnittelumetodiikan kautta, eivät bim-tiedonvaihdon kautta. Sveitsissä suunnittelu suunnitellaan suunnitteluorganisaation sisällä, post-it lappuja seinät täynnä. Mitä tietoa tarvitsen, mitä tietoa toimitan eteenpäin? Mikä vaihe pitää olla tehtynä ennen kuin voin aloittaa seuraavan?

Suunnittelun ohjausorganisaatio ei häiritse ammattilaisten työtä, ainakaan "hyvissä" kohteissa - ei kaikissa. Olen kateellinen, sillä suomalainen suunnitteluorganisaatio ei osaa enää itseorganisoitua ilman rakennuttajakonsultin pakotusta. Vielä 1990 luvun alussa arkkitehti veti projektit ja yhteistyö oli saumatonta. Laman seurauksena tilaajaorganisaation henkilöstö väheni radikaalisti. Tämä ammattilaisten kaventaminen synnytti rakennuttajakonsulttien ammattiryhmän ja yhteistyö sekä rakennuttamisen kustannukset vähenivät Windows. 3.0 Excelissä (jota juuri ja juuri osattiin käyttää...)..

Yleistäminen lienee minulla pieni ongelma - eivät he Sveitsissä aina toimi yhteistyössä, kuten ei se aina ole Suomessakaan työtapana..

Sveitsissä suunnittelijat mallintavat, urakoitsijat eivät vielä käytä malleja. Suunnittelijat tekevät omia mallejaan, integroituvat hieman alkeellisemmin kuin pohjoismaissa. Kun tuo integroituminen tuollakin alkaa tapahtua, alkaa IFC:nkin merkitys nousta. Tai toisaalta, jos kaikila on Revit, niin mitäs siitä IFC:stä sitten...

MEP suunnittelija toimii melkein kuten Saksassa, tekee mm. käsittämättömän nivaskan paperia (Deviauszug) jossa jokaisen komponentin perässä on tieto määrästä + tyhjä viiva, jonne urakoitsija antaa sen osan hinnan. Viimeisellä sivulla sitten on yhteenvedossa tyhjä rivi, jonne urakoitsija voi laittaa kokonaishinnan. (jotenkin tulee mieleen Berliinin lentokenttä ja "paras hinta on alin hinta" logiikka...)

Jos hinta on oikealla planeetalla, niin urakoitsija voi saada jopa piirustukset nähtäväksi. Ei pysty skandinaavi ymmärtämään logiikkaa...

Yleisesti:
Sveitsissä on käynnissä sama hype kuin oli Englannissa ~4 vuotta sitten. Jos he menevät samalla nopeudella eteenpäin, niin kohta heistä tulee uusi bim-tähti maailmankartalle.

Osaamista, rahaa, kunnianhimoa ja pikkutarkkuutta heiltä löytyy.

Viikon kuva:


















1 kommentti:

  1. Hyvä pointti Max. Terokin tietää kyllä, että Revit ei ole yhtä kuin BIM eikä Tekla ole yhtä kuin BIM...osalle tuntuu edelleenkin olevan, että mikä tahansa 3D on yhtä kuin BIM...ei. Hyvä teksti aiheesta.

    https://www.linkedin.com/pulse/again-djordje-grujic?trk=hp-feed-article-title-like

    VastaaPoista

Kerro mielipiteesi, palautteen kautta saadaan eri näkökulmia