lauantai 5. marraskuuta 2016

API pelastaa maailman

Töissä, minun tehtäväni on kehittää prosesseja.

Yksi näistä teknisistä asioista kulminoituu jälleen kerran kolmikirjaimiseen akronyymiin: API.
Application Programming Interface, https://fi.wikipedia.org/wiki/Ohjelmointirajapinta

Ja tuon jälkeen voisi käydä vilkaisemassa tätä. http://avoinrajapinta.fi/

En osaa koodata. En ymmärrä softien sielunelämää. Mutta saan (onneksi) käyttää niitä töissäni.

Edustamani organisaation sovelluskehityksessä tietojen linkitys ja siirto/kopiointi on ollut mielestäni selvää aina. Mutta vasta viimeisten kuukausien aikana olen nähnyt sellaista kehitystä, mitä olen olettanut meillä olleen jo 4v. sitten.

Vasta nyt olen nähnyt rajapinnan, johon voi toinen yritys/softa integroitua muutaman päivän työllä. Vasta nyt minun powerpointtini alkaa toimia. En ymmärrä, miksi asiaa piti harjoitella 4 vuotta. Miksi softakehitys tekee itselleen helppoja ratkaisuja? Siirtelee tietoja omien tietokantojensa sisällä siten, että kolmannella osapuolella (tai edes itsellään) ei ole mitään mahdollisuutta tajuta, mitä tapahtuu? Mikseivät he ajattele kokonaisuutta joka on ulkona heidän softastastansa.

Teemme yhteistyötä erään globaalin pelaajan kanssa, Tässä projektissa linkitys Granlund Designerin ja Revitin välillä on ehdoton vaatimus. Miten linkki tehdään -> tietenkin API:lla !

Softa-arkkitehtimme oli tehnyt jo aikaisemmin avoimen API rajapinnan (https://designer-demo.granlunddesigner.fi/api/index ). Täysin nonsense for me...

Mutta tällä tiedolla ulkopuolinen koodari otti yhteyden parin tunnin koodauksella ja parilla sähköpostilla järjestelmäämme, Luki tietoja sekä kirjoitti niitä takaisin systeemimme. Päivän yhteisen hackathonin jälkeen meillä oli proto softan toiminnallisuuksista valmiina.

API, joka voidaan julkaista ulos vapaasti on ehdoton edellytys tietojen linkittämiselle. Olemme itse sählänneet useita integraatioprojekteja koska olemme oikeisseet muutamia mutkia, alittaneet riman väärissä paikoissa. Kunnollinen softa-arkkitehtuuri avoimien rajapintojen aikaansaamiseksi tietää töitä, mutta voitto häämöttää horisontissa. Elämä (ja markkinointi) helpottuu, kun tietää ja ymmärtää olevansa pieni osa kokonaisuutta, johon voi kytkeytyä avoimen API:n kautta.

Nykyisessä maailmassa ei ole softaa, joka on keskiössä, hallitsee "kaikkea" tietoa. Softat on ulkoradalla ja linkittyvät toisiinsa API:en kautta. Näin ainakin tällä hetkellä, kunnes joku keksii "väylän" jolla pelastetaan koko maailma... jonka kautta tieto siiryy simpsalabim järjestelmästä toiseen (mahtaakohan tuokin toimia apien kautta...).

Tämä on hienoa minulle, powerpointeissa oleva laatikot ja niiden välissä olevat viivat alkavat muodostua ohjelmistoiksi.

Viikon kuva:
Thanks Steven;









1 kommentti:

  1. Suljettujen järjestelmien aika on ohi. Kaikki softavalmistajat jotka kuvittelevat olevansa tiedon päätepisteitä tai "tekevänsä kaiken" ovat jääneet pahasti ajasta jälkeen. Autodeskille kunnia siitä että ovat muuttaneet sekä softiaan, että liiketoimintamalliaan siihen suuntaan että tieto on käytettävissä. Isot edellä, toivottavasti pienet perässä. Nimiä sanomatta aika haastavaa saada tietoja ulos esim perinteisistä projektipankeista.

    Ville

    VastaaPoista

Kerro mielipiteesi, palautteen kautta saadaan eri näkökulmia