keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Tietomallien luovutus tilaajalle

Aina silloin tällöin nousee esille immateriaalioikeuksien merkitys suunnitteluprojektien luovutusmateriaalin sisällössä.

SKOL on mukana tekemässä uutta KSE:tä jossa tämän asian tiimoilla väännetään kättä ja tullaan oman mielipiteeni mukaan vääntämään vielä pitkälle vuoteen 2013.

Mielipiteet ovat kohtalaisen hyvin ristiriidassa jo suunnittelijoidenkin kesken, puhumattakaan tilaajista.

Tai tilaajaosapuoli on aika yksimielinen: "Heti mulle tänne kaikki nyt". Kun Lapinlahden Linnut tuon laulun tekivät, nauratti se erittäin paljon. Ei naurata enää.

Henkilökohtainen mielipide asiaan on: Tilaaja on maksanut suunnitelmista, heillä on oikeus siihen materiaaliin mitä suunnittelun aikana syntyy. He saavat käyttää sitä hyödyksi parhaalla katsomallaan tavalla. Alkuperäisen materiaalin tekijänoikeudet ovat kuitenkin sen tekijällä.

Minulla ei ole (henkilökohtaisesti) muita vastauksia tähän kysymykseen. Mutta jos olisin suunnittelufirman taloudellisessa johdossa, niin heräisi varmaan seuraavia kysymyksiä eteen:

1. Mitä jos tietomallissamme on jokin virhe mitoitustiedoissa? Voisiko meidän tekemää mallia jatkanut toimisto ollan niin idiootti, että käyttää samoja vääriä lähtöarvoja esim. putkistojen mitoituksessa ja saa näin aikaan selvän suunnitteluvirheen. Ketä on "syyllinen"? Alkuperäisen mallin tekijä vai vastaanottanut osapuoli?

Vastaus: Vastaanottanut osapuoli. Pitää olla lausuma, jossa "urakkaraja" katkeaa, kun, malli luovutetaan kolmannelle osapuolelle. Vaikka olisi teknisiä virheitä alkuperäisessä mallissa, niistä ei ole vastuussa alkuperäinen suunnittelija.

2. Jos luovutamme mallin kolmennelle osapuolelle, sisäistä kehitystyötä siirtyy muiden käytettäväksi? Meidän firma on kuitenkin maailman paras, joten muut hyötyvät omasta kehityspanoksestamme ilmaiseksi.

Vastaus: ARK ja RAK puolella tehdään omia ääliöitä spesifisiin ohjelmistoihin, jossa tämä lause voisi jollakintavalla jopa konkretisoitua.

LVIS puolella tuo on täysin puuta-heinää. Se, mitä liikkuu, on putki/kanava -materiaaleja, eristystietoja, joku mitoitussääntö jne. Ei mitää tärkeää.. ei mitään sellaista, missä joku voisi saada todella taloudellista etua. Perusjuttuja LVIS-ammatilaisille. Laitekirjastot ovat softavalmistajan hallussa, joten niitäkään ei ketään tee itse.

Pikimminkin, jos joudut käyttämään jonkun toisen asetuksia / tietoja, niin sinulla on ongelma - joudut virittämään oman toimiston sulavana rullaavan systeemin jonkun toisen toimiston keksimäksi. Siinä on ongelmia jo heti lähtökuopissa, kun aletaan puhumaan väreistä / viivanpaksuuksista jne.

Tämän jutun keksineet ovat vieraantuneet todellisuudesta ja eivät ymmärrä tietomallisuunnittelun teknisistä periaatteista - se, mitä ei ymmärrä, on parempi kiistaa / kieltää / vastustaa.

3. Tulen saamaan kylän rotary/lions -klubissä kettuilua, kun luovuttamemme malli ei olekaan ihan täysin siinä kunnossa, kun ollaan luvattu tilaajalle.

Vastaus: Niin tuletkin saamaan... olisi varmaan kannattanut tehdä se kunnolla...?

4. Yleistä:
Mielestäni suunnittelutoimistot aivan turhaan kiusaavat toisiansa. Jos natiivimallien tietokantoja ei luovuteta kolmannelle osapuolelle, se osuu aina jotain toista kautta omaan nilkkaan.

Kohteessa A en luovuttanut firmalle B kohteen A tietomalleja.

Menee puolivuotta ja saan uuden saneerauskohteen työn alle. Kysyn firmalta B kohteen malleja... arvatkaa, saanko niitä seuraavaan kahteen vuoteen... sitä ennen on asiaa käsitelty monien tuntien osalta monien kovapalkkaisten johtajien kesken. Kai niillä olisi muutakin tekemistä kuin tapella pikkujutuista.

Eli: mallit jakoon, ihan sama mitä KSE:ssä sanotaan.

Muistitikulle / projektipankkiin kaikki tiedostot, jotka helpottavat toisen osapuolen työtä rakennuksen ylläpidossa / jatkosuunnittelussa.

Mukaan dwg:t, tietokannat, drw:t, IFC:t, pdffät ja plt:t. Office -tiedostojen fiksuin luovutustiedosto pienee pdf, jotta sivutukset ovat ok. Kaikki visualisoinnit mukaan - myös ruudunkaappaukset yhdistelmämallista.

YTV 2012 mukainen Tietomalliselostus olisi loistavaa plussaa.

Jos / kun ollaan tehty yhdistelmämalli, niin NWD, SMC tai TKB (riippuu käytetyistä softista) aina mukaan. Jonnekin tieto, millä softilla ne saa auki, mistä softat saa imuroitua.

Ehdotan, että Me tekijät, tehdään "salaa" tämä yksi pieni helppo asia tilaajalle, joka meitä työllistää.

Annetaan heille se, mistä he ovat maksaneet. Se helpottaa työtämme pitkällä tähtäimellä.

Viikon kuva:
http://www.skolry.fi/easydata/customers/skolry/files/ajankohtaista/KSE020412uusi.pdf




Kysymys: mikä on arkistoitava formaatti...?
Onko se virallinen arkistonti, eli siis TIFF Group 5 tai  PDF/A.
Ei löydy ihan joka toimiston valikoimista ohjelmistoja, jotka pysyvät näihin...

Onko se paperi? Sillekin on määritykset, mitä paparia käytetään. Ei voi olla peruspaperi mitä kopiolaitokset suoltavat.

Mikä on "ei-muokattava muoto". Minä tiedän ainakin erittäin monta tapaa muokata erinäisiä tiedostoja - ja papereita.

2 kommenttia:

  1. Muuten mielenkiintoista tekstiä, mutta vaikea ottaa vakavasti kun kuka-sana on jatkuvasti korvattu idiootilla ketä-ilmaisulla.

    VastaaPoista
  2. Tuttu virhe minulle.
    En pääse eroon äidinmaidon mukana tulleesta sanasta.
    Raumalla kukaan ei ihmetelisi... :)

    VastaaPoista

Kerro mielipiteesi, palautteen kautta saadaan eri näkökulmia