Tiedon epävarmuus

Lähitulevaisuudessa kaikki tieto on pilvessä, ehkä myös 3d-mallit.

Tieto on hajautettu objektitasolle, kuten nyt toimitaan IFC-malleissa. Venttiili tietää olevansa venttiili ja sille on liitetty lisäinformaatiota attribuuteilla. Venttiili tulee tietämään itsestään paljon muutakin, jota ei ole sille erikseen koodattu.

Kun sanon ym. lauseen ylläpidon ammattilaisille, saan sääliviä katseita. Isoa tietomäärää ei pysty kuulemma hallitsemaan ja pikkuosilla ei ole merkitystä kokonaisuuden kannalta. Tietoa pitää pystyä päivittämään, isoa massaa on vaikea (mahdoton) hallita. Minun vastaus siihen on, että pitäisi päästä pois excelistä / perinteisistä hierarkisista tietokantanäkymistä kohti tiedonhallintaa ja sitä kautta koota iso kuva perustuen pienempiin palasiin. Tällä matkalla olen alkukuopassa, työ jatkuu.

Pitää pystyä elämään epävarmuuden kanssa.

Lisäinformaation oikeellisuudesta ei ole mitään määritelmää. Kun luovutan mallini toiselle osapuolelle, toinen osapuoli ei pysty tietämään, mikä tieto on totta, arvausta tai pahimmassa (sekä normaalimmassa) tapauksessa: "Se ohjelma vaan laittoi sen tiedon sinne".

Tässä piilee tietomallien tulevaisuuden suurin ratkaistavissa oleva ongelma.
Olemme ohittaneet sen pisteen, että suunnittelijat eivät osaa käyttää softaa.
Olemme ohittaneet sen pisteen, että mallinnettaisiin vanhalla piirustusprosessilla.
Olemme ohittaneet sen pisteen, että tilaaja ei tietäisi, miten malleja haluaa käyttää rakentamisessa.

Tietomalliselostukset, dokumentit yms. yleismaailmalliset julkilausumat eivät kerro mitään. Tiedon on oltava sisällä objektissa. Jokaisen mutterin pitää tietää minimissään oma syntymäajankohta, kuka minut suunnitelmaan sijoitti, kuka minut muutti, kuka minut deletoi. Kaikille asioille tultava ajankohta objektille. Näitä asioita ei suunnittelija objektille anna, softa hoitaa sen.

Tulemme kohtaamaan ongelmia, kun tietosisältöön ei voi luottaa. En usko, että paperilla olevat taulukkomuotoiset LoDit asiaa selvittävät. Onko se muuten Level of Details vai Development... sen kanssa saa aina hyvin kulumaan puolisen tuntia bim-palavereissa. Eräs proffa esitti, että pitäisi olla LoE, Level of Estimation -> olen valitettavasti samaa mieltä. Nämä asiat pitää olla rakennettuna softaan sisälle, pilveen koko suunnitteluryhmän käytettäväksi. Softan tulee tukea prosessia / suunnitelman kehittämistä, tiedon luonti ja oikeellisuuden arvaus ei voi olla ihmisen viitseliäisyyden varassa.

Vanha viisaus on ollut, että: "Epävarmuuden kanssa on kyettävä elämään". Miksi pitäisi arvata jotain asiaa, jos joku kuitenkin tietää oikean vastauksen? Miksei se tieto voisi olla googlemaisesti semanttisessa webissä josta löydän tiedon muutaman hakusanan avulla?

Kun tähän päästään, minulla tulee olla kyky analysoida, onko saamani tieto totta vai ei. Samalla logiikalla kuin nykyisinkin - etsin googlella tietoa, saan paljon vastauksia joista 98% on turhaa, mutta yleensä ensimmäisten kymmenen vastauksen joukossa on ratkaisu. Tai ainakin kun klikkaan ensimmäistä ratkaisua, pääsen syvemmälle uusiin mahdollisuuksiin ja sitten löydän haluamani informaation.

Iso muutos on se, että virallista, oikeaa tietoa ei ole olemassa. On vain se tieto, joka on tarjolla siinä hetkessä, kun sitä kysytään. Sillä tarkkuudella, kun se on pystytty toimittamaan ko. projektin vaiheessa.

Tähän ollaan jo otettu ensiaskeleet nykyisessä rakentamisprosessissa. On hyväksytty, että IFC-mallit talletetaan esim. viikoittain työmaan käyttöön. Muutospiirustukset laitetaan kuitenkin harvemmin, kun on tehty "isoja" muutoksia. Työmaalla on siis mahdollisimman ajankohtainen tieto IFC-malleissa, mutta piirustukset laahaavat perässä. En ole kuullut yhdeltäkään työmaalta, että tämä olisi ongelma. Muutospiirustuksia käytetään vain lisälaskujen viitteinä.

Toinen esimerkki on energiasimuloinnit. Ne kuuluu tehdä siinä vaiheessa projektia, jossa on mahdollisuus vaikuttaa rakennuksen energiakäyttäytymiseen (hankevaihe/ehdotussuunnittelu). Kukaan ei kuvittele silloin tulevan lopullisia energiankulutustietoja. Mutta saamme eri vaihtoehtojen vaikutukset selville, jonka perusteella voidaan tehdä päätöksiä etenemisestä. Siis paras käytettävissä oleva tieto siinä ajankohdassa kuin simulointi on tehty.

Tarvitsen ohjelmistoja, jotka kommunikoivat toistensa välillä pilven sisällä. Tähän tarvitsen pilviservereitä, jotka hoitavat kommunikoinnin ilman, että minä teen mitään. Minun tehtävä on syöttää parasta mahdollista tietoa pilveen Toisen projektissa mukana olevan velvollisuus on käyttää sitä tietoa, jos sattuu / haluaa sen jostain löytää.

"Jos sattuu / haluaa sen jostain löytää". Mahdoton ajatus perinteisillä sopimusmalleilla.

Viikon kuva:

Yksi näistä palloista (simuloinneista) on oikea vaihtoehto:

CAD pilvessä

En ala määrittelemään, mitä tarkoitetaan pilvellä tai jonkin olevan siinä sisällä.

Kaikki cad-softien käyttäjät varmastikin allekirjoittavat sen, että tietokoneen tehot eivät riitä ohjelmistojen käyttöön R-Kioskeja suuremmissa kohteissa. Ja vaikka koneen teho olisikin rajamailla, niin viimeistään verkon hitaus aiheuttaa ongelman - sekä omassa lähiverkossa että varsinkin kun puhutaan latenssista muissa kaupungeissa olevien konttorien kanssa.

Minulle ei ole koskana mennyt oikeasti jakeluun se, että 100MB verkon nopeus LAN-verkossa on eri kuin 100MB:n verkko WAN-verkossa. Tai 1000MB. Tai 10000MB jne.

Nyt ei sitä tarvitse enää miettiä, ratkaisu on löytynyt / testiasteella.

Noin neljä-viisi vuotta sitten aloimme testata mahdollisuutta ajaa cad-softia datacentterissämme. Eli käytännössä köyhän miehen remote desktop. Silloiset protot osottautuivat käytännössä toimimattomiksi, eikä cad-softavalmistajalla ollut tarjota meille lisenssejä tämäntyyppiseen käyttöön.

Nyt tekniikka on kehittynyt ja muut referenssifirmat ovat todenneet homman toimivan + omat testit ovat olleet positiivisiä.

Väite:
- Mitä jos cad-softa pyörisikin serverissä ja siihen otettaisiin "vain" etäyhteys?

Massiivisen raskas Tyrannosaurus Rex (esim. AutoCAD Architecture) pyörisi windows tabletissa kuin vettä vain... ainoa mikä siirtyy linjoja pitkin on kuva. Tiedostot ovat valokuidun läpäisemänä 20 metrin päässä prosessoreista. Ei kytkinongelmia (tai no, ehkä jotain...), ei ylikuumenemisiä, ei verkkoliikennettä ympäri maailman.

Etuja tämän systeemin käyttöönotolle on useita, joista suurin lienee tietoturva. Etäyhteydet eivät teknisesti tarvitse VPN -yhteyttä, sillä dataa ei liiku serverin ja päätelaitteen välillä. Vain kuva. NSA ei pääse väliin (tai varmaan pääsee, mutta ainakin se vaikeutuu)

Laiturin nokassa voi pyörittää pistepilveä koneen tehojen siitä kärsimättä. Siis sitä laserskannattua mallia, en edellekään puhu mistään muusta pilvestä. Onnistunutta kokemusta löytyy esim. 3G yhteyden kautta toimivalla mallintamisella.

Teknisesti datacentterissä tarvitaan tällä hetkellä kunnollisia työasemia, jossa näytönohajimet ovat tehokkaita, skaalautuvia ja jaettu järkevästi kuorman mukaan. Rahaa kuluu ihan kivasti, mutta uskon että tämä tekniikka valtaa alaa 10 vuoden sisällä jolloin massatuotto vähentää kustannuksia.

Jokaiselle mallintajalle ei tarvitse varata omaa työasemaa. Yksi supertykki pystyy hoitelemaan useampia käyttäjiä. Eivät he kaikki yhtäaikaa pyöritä shadetettua mallia.

Ja sitten se iso asia jokaisen firman rahakasan päällä makaavalle kaverille: Mitä jos ulkoistaisi firman serverihuoneen ja laittaisi nämä kamat esim. Haminaan...? Tai Helsinkiin jonkun katedraalin alle.

Onneksi myös etäkäyttö- / cad-ohjelmistovalmistajat ovat huomanneet tämän mahdollisuuden ja nostaneet lisenssihintansa järkevälle, kalliimmalle tasolle kuin peruslisenssit.

Vanha kaarti huokaa helpoituksesta ja voi todeta: "Olin 1980-luvulla oikeassa, kun sanoin, että client-server on oikea vaihtoehto."

Viikon kuva:
Bay Arealta sekin firma ponnisti ylös

Energiat pilvessä

Minulla on koko tämän bloginkirjoittamisen ajan ollut ongelmana se, että missä menee työpaikan sisäisten juttujen ja avoimuuden rajapinta.

En tiedä tuleeko nyt potkut, mutta ajattelin kertoa hieman siitä, miten muutamien vuosien päästä tehdään energiasimulointeja. Tai vain yhden jutun, ihan kaikkea ei uskalla kirjoitella.

Stanfordissa toimivan CIFE:n vetäjä Prof. Martin Fisherin kautta meille syötettiin ajatus siitä, että miksi laskemme vain muutaman eri version rakennuksen energioista (ja muista "jutuista") kun voisimme laskea niitä pilvipohjaisesti? Maailma on täynnä tietokoneita, jotka vain odottavat jotain tekemistä. Ja rahalla voi ostaa tuota prosessoriaikaa vaikka Mäntsälän konesalista.

Miksei laskettaisi esim. miljoona erilaista variaatiota rakennuksesta ja sitten valikoitaisi sieltä sellainen vaihtoehto, joka miellyttää tilaajaa? Asiat kulkevat kuitenkin relaatioissa toisiinsa. Jos haluat ympäristöystävällisen rakennuksen, sen investointikustannus maksaa normaalia enemmän.

Investointi saadaan kuitenkin takaisin muutamien vuosien päästä elinkaarikustannusten ollessa pienempi kuin perusratkaisussa.

Mitä jos hiilijalanjäljen minimointi onkin tilaajalle vielä tärkeämpää kuin raha? Tai toisinpäin esitettynä: missä menee kipuraja, mitä ympäristöystävällinen rakennus saa  maksaa?

Jospa LEEDin huipputasojen saavuttamien ei olekaan heille riittävä, vaan he haluavat "oikeaa" ympäristöystävällisyyttä...? Ei pelkästään markkinoinnin / kiinteistön myymiseen tähtäävänä toimenpiteenä, vaan he olisivat todellisia maailmanpelastajia?

Perusteluja / käyttötarkoituksia on paljon, mutta pointti on se, että jos nykyisin laskemme "iteratiivisessa" suunnittelussa 5-15 vaihtoehtoa rakennuksen energiankulutuksesta, niin muutamien vuosien päästä teemme asiat parametrisesti ja laskemme huomattavasti enemmän. Laskentapilvestä valitsemme alueen, josta haluamme tehdä tarkempaa analyysiä.

Mitä tarkoittaa "parametrinen"? Ihan samaa kuin ennenkin. Ikkunan aurinkosuojaus voi olla esim. välillä 30-60%. Samalla ikkunassa voi olla sälekaihtimien varjostusprosentti 0-80%. Ja tilojen sisäinen lämpötilakuormitus vaihtelee arvioidun käyttöaikataulun puitteissa (valaistus, henkilöt, laitteet). Kesällä ei kenties ole samaa toimintaa kuin syksyllä/keväällä. Tähän vielä lisää se, että erilaiset materiaalit ottavat lämpöä vastaan eri tavalla - mitä jos niitä tutkittaisiin hieman tarkemmin? Parempi materiaali varmaan maksaa enemmän? Otetaanpa siis kustannukset mukaan laskentaan.

Ja rakennusmateriaalien valmistamiseen kuluu toisella materiaalilla enemmän hiilidioksidia kuin toisella - otetaan sekin huomioon.

Ym. jutuista lasketaan siis "kaikki" variaatiot ja siten voidaan tehdä yksinkertainen kaavio päätöksentekoa varten. X-akselilla kulkee esim. energiankulutus ja y-akselilla investointikustannus. Z-akseliin saadaan mukaan vielä CO2. Tai jotain muuta.

Teknisesti täysin mahdollista, mutta utopistista toteuttaa. Tuosta ei tule "killer applicationia", jotta saisi siihen laitetut rahat takaisin sen kehittäneelle firmalle. Maailma ei ole vielä valmis tähän.

Ohjelma kylläkin säästäisi energiakustannusten suhteen miljoonia euroja maailmanlaajuisesti ja sen kautta rakennusten CO2 päästöt saataisiin pienemmiksi kuin nykyisin.

Väitän, että maailmanpelastusvaikutus olisi suurempi kuin-E-luvun laskemisella.

Viikon kuva:
Laskentojen pistepilvi.

Tökkää sormi sille alueelle, joka vastaa rakennuttajan / tilaajan arvomaailmaa -> sen jälkeen tutkitaan tätä aluetta tarkemmin rakentamisen perspektiivistä.