keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Myykää minulle toimiva mallinnussofta

Haluan saada talotekniikkapuolelle suunnittelujärjestelmän, joka käsittelee rakennusta kokonaisuutena eikä pelkkänä kerroksittain mallintavana piirustuslautana. Kerrosjako pitää ehdottomasti olla olemassa sisäänrakennettuna ohjelmistoon, mutta esimerkiksi pystynousut pitää päästä mallintamaan kokonaisuutena alusta loppuun, eli esim. ylimmästä IV-konehuoneesta alimpaan kerrokseen - läpi talon, kertavetona.

Koko rakennus on saatava leikkautumaan, kuten yhdistelmämallien käsittelyyn tarkoitetuissa ohjelmistoissa tai oikeissa CAD-järjestelmissä. Miksi yleensä tarvitsemme suunnittelussa yhdistelmämallien käsittelyyn erillisiä ohjelmistoja? Mehän olemme maksaneet suuren rahan CAD-järjestelmästä, jolla pitäisi pystyä näkemään kokonaisuuksia, eikä pelkästään jotain pientä putkenpätkää kolmannesta kerroksesta.

Suunnittelujärjestelmässä pitää olla ns. ”tiimityöskentelyominaisuus”. Kateellisena katselen ArchiCAD -arkkitehtien ja Tekla -rakennesuunnittelijoiden työtapaa, kun kaikki suunnittelijat tekevät samaa rakennusta, yhtäaikaa. Me kärvistelemme talotekniikkapuolella kerroskohtaisessa suunnittelussa, tiedostokohtaisessa systeemissä. Jokainen erillinen suunnittelija näkee omalta cad-ruudultaan vain vajavaisen kokonaisuuden todellisuudesta.

Nykyisin, jos haluaa nähdä minne on verkostot rakennuksessa mallintanut, pitää ottaa käyttöön toinen ohjelmisto joka on erikoistunut yhdistelmämallien käsittelyyn.

Täysin järjetöntä touhua. Haluan saada kaikki objektit näkyville cad-järjestelmässäni, jotta osaisin suunnitella risteilyvapaita verkostoja.

Haluan tietenkin pitää nykyisinkin käytössäolevat loistavat verkostojen tasapainotus- ja äänilaskennat ohjelmistossa. Sekä laite- ja komponenttivalmistajien tuoteluettelot, matemaattisine tietoineen. Haluan kuitenkin tehdä työmaalle eri rakennusvaiheisiin soveltuvia piirustuksia. IV-asentajaa tuskin kiinnostaa säätöpellin ilmavirta ja painehäviö, mutta säätömies voisi tällä tiedolla jo jotain tehdäkin. Haluan siis tulostaa paperille eri käyttötilanteisiin kustomoituja näkymiä mallista.

Haluan saada verkostojen muuttamiseen parempia työkaluja. Jos haluan laskea käytävän IV-runkoa 100mm alaspäin, niin haluan klikata runkoa ja sanoa, että mene 100mm alaspäin. Ei niin hirveän monimutkainen halu. Ei vaan toimi, jos rungossa on pari t-haaraa johonkin huoneeseen.

Jos haluan muuttaa viemärin kallistusta kymmenestä promillesta viiteentoista, niin senkin pitäisi olla mahdollista ylläkuvatulla tavalla.

Haluan muuttaa sadan samantyyppisen komponentin ominaisuuksia tai korkoasemaa yhdellä kerralla. Haluan klikata alakattoa ja kertoa sadalle päätelaitteelle, valaisimelle jne. että "asettukaa tämän alakaton alapintaan".

Haluan kertoa lattiakaivolle, viemärille jne. että "asetu ontelolaatan ontelon kohdalle, eikä kannaksen".

Haluan kertoa putkelle, että asetu 150mm päähän tuosta viereisestä putkesta.

Suunnittelu on muuttamista. Suunnittelu ja mallintaminen eivät ole synonyymejä ainakaan minun sanakirjassani. Ne eivät ole toisiansa poissulkevia tapahtumia, mutta koska jo tehdyn mallinnuksen muuttaminen on nykytyökaluilla niin hankalaa, alkaa liian helposti siirtää koko mallinnuksen aloittamista eteenpäin ja eteenpäin. Tällä metodilla ei projektinjohtourakka toimi, joka lienee valitettavasti tulevaisuuden (ja nykyisyyden) tapa toimia. Tarvitaan siis työkaluja jo mallinnettujen verkostojen helppoon muuttamiseen ja ominaisuuksien lisäämiseen suunnitteluprosessin edetessä kohti tarkempaa ja tarkempaa lopputulosta.

Haluan, että ohjelmistofirmat tekevät keskenään yhteistyötä. En välttämättä halua saada omaan cad-järjestelmään aina koko rakennuksen ARK-mallia, vaan haluan saada esim. kaikki sen alueen pilarit ja seinät ruudulleni jossa työskentelen. Täydellisinä objekteina, ei minään viitekuvina. Kun en niitä enää tarvitse, heitän ne deletellä pois ja kutsun työskentelyalueelleni seuraavat objektit joita työssäni tarvitsen.
(pikkulinnut ovat laulaneet, että tämänsuuntainen kehitys olisi jo tiettyjen ohjelmistotalojen osalta käynnistynyt - tai sitten olen tahallaan ymmärtänyt asian väärin...).

Haluan, että ohjelmistotalot kuuntelevat heidän softiensa käyttäjiä.

1 kommentti:

  1. Mielenkiintoinen blogi. Haluaisin keskustella aiheesta lisää. Voinko soittaa tai laittaa sähköpostia?

    Terv.
    Jukka K

    VastaaPoista

Kerro mielipiteesi, palautteen kautta saadaan eri näkökulmia