torstai 28. kesäkuuta 2012

Koska "se" livahtaa nettiin...

Olen tässä pienen aikaa miettinyt, että koskahan ensimmäinen yhdistelmämalli livahtaa nettiin ladattavaksi.

Siis esim. Eduskuntatalo, TKK:n päärakennus, Musiikkitalo, Finavian terminaalit, joku sairaala tms.

Tämähän on vain ajan kysymys, koska yhdistelmämalli lähtee jonkun lapasesta mustille markkinoille.

Jatkuvalla syötöllä minäkin teen työtäni sen eteen, että työmaa ottaisi mallit käyttöönsä. Ja nyt se työ on tuottanut hedelmää muutamien vuosien ajan. Olen tähän asti toiminut luotettavien firmojen kanssa.  Mutta viimeaikoina työmaan tietomallikokouksissa on alkanut kuulua viron sijasta myös puolaa, saksaa ja venäjää.

On päivänselvää, että yhdistelmämallit tulevat olemaan normikäytäntöä työmailla muutamien vuosien päästä.

Silloin ei enää suunnitelija voi olla vastuussa siitä, lähteekö mallit projektipankista kohti paratiisisaaria vai insinööritoimiston servereitä.

Kenen on vastuu, kun malli lähtee käsistä: rakennushankkeeseen ryhtyvän, tilaajan, rakennuttajakonsultin (hah...), sopimusten tekijän... vai jopa viranomaisen...?

Miten varmistetaan, että yhdistelmämalli ei pääse terroristeille? Minulla ei ole muuta vastausta kuin se, että laitetaan aikaraja yhdistelmämallin toimivuudelle.

Toimii esim. Navisworksin nwd:ssä. Kunnes joku hakkeroi senkin.



4 kommenttia:

  1. Ratkaisu on se, että mallia ei lähetetä minnekään vaan se on pysyvästi serverillä, tunnusten päässä tarkasteltavissa. Ja tuon kaltaisissa projekteissa voidaan määritellä, mitä kukin toimija saa mallista tarkastella.

    VastaaPoista
  2. Onko siinä mitään eroa että vuotaako nettiin yhdistelmämalli vai setti projektin malleja joita voi sitten kuka vaan yhdistellä? Esim, IFC fileet joita jaetaan jostain Dropboxista tai FTP siteltä voi vuotaa jo nyt. Sitten otetaan softa Teklalta tms ja yhdistetään, ei se mitään rakettitiedettä ole.

    Foliohattu päässä voisi pohtia että onko malleissa todella sellaista tietoa jota esim. terroristit tai eläinaktivistit voivat hyödyntää? Ilmanotot, konehuoneet jne voi hyvin tiedustella ihan paikan päällä ilman malliakin.

    VastaaPoista
  3. Lisäys: Ehkä "parasta ennen" päivämäärän sijaan parempi vaihtoehto olisi datan (mallien) kryptaaminen tarpeeksi vahvasti että vain asianosaiset saavat mallit auki. Silloin dataa voitaisiin jakaa avoimesti, mutta avaimilla rajoitettaisiin kuka näkee mitäkin.

    VastaaPoista
  4. Hyviä kommentteja. Unohdin yhden asian tekstistäni. Suomalaisista rakennusvalvonnoista voi kysellä kohteen kuin kohteen pohjapiirustuksia. Ja aika monen kohteen piirustukset ovat sieltä myös saatavilla - onko siis väliä sillä, onko käytössä malli vai 2d-piirustukset, jos pitää selvitellä reittejä paikasta a paikkaan b.

    VastaaPoista

Kerro mielipiteesi, palautteen kautta saadaan eri näkökulmia