"Vanhoina hyvinä aikoina" suunnittelu oli vaiheistettu siten, että ensiksi teki arkkitehti
pohjakuvat, sen jälkeen rakennesuunnittelija rungon, sitten LVI-suunnittelija verkostot ja
tämän jälkeen sähkösuunnittelija kaapelihyllyt ja sähköistyksen. Rakennusautomaatiosuunnittelijakin mahtui vielä LVI:n ja sähkön välimaastoon.
Oli itsestään selvää, että arkkitehtipohjat oli lukittu jonakin päivämääränä ja siitä kuukausi tms. niin LVI-suunnittelijalla on urakkalaskentakuvat kopiossa. Siitä viikko ja RAU kuvat on kopiossa. Ja tästä viikko, niin sähkösuunitelmat ovat lähteneet.
Minne hemmettiin tämä hyvä ja looginen toimintatapa on hävinnyt?
Ei suunnitelmat voi valmistua samaan aikaan. Suunnitteluprosessi koostuu osasuorituksista, joissa seuraavan vaiheen tekijä vaatii jonkun muun vaiheen tekemää pohjatyötä.
Ja sama asia tietomallien näkökulmasta: "kun mallinsin sen iv-kanavan, niin ei siinä kohtaa
käytävää ollut rakennepalkkia, se (ne) tulivat viime metreillä rak-suunnitelmiin." Ja sitten IV-suunnittelija muuttaa (ilman lisätyökorvausta) iv-kanavat alemmaksi, kun palkista ei pääse läpi - ja alkaa itku sähkärillä: "Ei mulle kerrottu, että iv-kanavat tippuu 20cm, nyt ei pysty asentamaan kaapeleitä hyllylle, hylly tippuu ainakin 15cm". Ja sitä kautta käytävän alakattokorko on 15cm alempana ja kun työmaa ei kuitenkaan saa kamoja mahtumaan se tippuu vielä 5cm.
Taas talotekniikka on syyllinen, tuhosi arkkitehdin vision käytävästä.
Ei ym. skenaario ole pelkästään vaiheistuksen puuttesta johtuva, mutta aivan liian yleinen.
Mitä jos suunniteltaisiin ensin ja sitten rakennettaisiin? Huima idea!
Ei auta, että annetaan pelkästään enemmän suunnitteluaikaa, pitää olla vaiheistus olemassa. Kaikkein
tärkeintä on hyvä arkkitehti, pääsuunnittelija. Jos tilat liikuvat koko suunnitteluprosessin ajan, niin se sekoittaa koko talotekniikan suunnittelun.
Arkkitehdillä pitää olla riittävä aika tilaohjelman kuntoon laittamisessa ja jonkun rakennuttamisorganisaatiossa on pystyttävä sanomaan käyttäjälle, että tietyn päivämäärän jälkeen ei oteta enää muutoksia vastaan.
Jos kuiluille ja teknisille tiloille ei synny arkkitehdin suunnitelmiin ehdotettuja reittejä, ollaan tuhon tiellä. Nykyiset rakennukset vaativat paljon tekniikkaa, niitä pitää huoltaa ja niihin on päästävä käsiksi koko rakennuksen elinkaaren ajan. Ammattitaitoinen arkkitehti pitää tätä onneksi itsestäänselvyytenä.
Talotekniikan mallin muuttaminen ja korjaaminen ei ole mitään helppoa työtä. On usein järkevämäpää aloittaa jonkun alueen mallintaminen uudelleen tyhjästä, kuin lähteä korjaamaan / muuttamaan olemassaolevaa.
Takaisin suunnitteluprosessiin; nyt kun suomessa on liikkeellä projekteja joiden tarkoitus on kehittää (tai luoda) tietomallisuunnittelun prosessia niin onneksi mukana on myös rakennuttamisen rahakirstun päällä olevia rakentamisen ammattilaisia.
Toivon, että heillä on kokonaisnäkemystä siitä, mitkä asiat aiheuttavat sekasortoisia rakennuskohteita. Ne eivät ole varmaankaan tietoteknisiä asioita, vaan puhtaasti ammattitaitoisen rakennuttamisen ja suunnittelun asioita.
Toteutussuunnitteluvaiheessa tehtävä tietomallisuunnittelu ei ole sitä, että voidaan veivata asioita "helposti" edestakaisin - mitä enemmän veivataan, sitä sekaisemmaksi homma menee. Jos rakennuttaminen on epäonnistunut (ehdotus- ja yleissuunnitteluvaiheessa), on ihan sama, mallinnetaanko vai piirretäänkö viivoja - näitä projekteja on vaikea suunnittelijoiden tasolla laittaa raiteilleen.
Suunnittelun vaiheistus on yksi askel monien joukossa, joka on palautettava rakennuttamisprosessiin. Tai ainakin silloin, jos halutaan saada hyötyjä tietomallisuunnittelusta.
Jos rakentamisen idea on pilkkoa urakat mahdollisimman pieniin osa-alueisiin ja kilpailuttaa ne kaikki sekä valita aina kustannuksiltaan halvin vaihtoehto, niin tulemme tekemään tulevaisuudessa samaa sutta kuin mitä ollaan tehty 70 -luvulta lähtien - tietomalleista riippumatta.
Niin, ym. tapa on siis nykyisinkin normaali, yleisesti hyväksytty urakoitsijoiden toimintatapa.
Täyttä asiaa!
VastaaPoista