Yksi asia on vahvistunut muutamien vuosien seurannan ja asioiden
pohtimisen jälkeen.
Ne projektit, joissa on geometrialtaan
epätarkka LVI-mallinnus johtuu osaltaan siitä, että LVI-suunnittelija on
laiskotellut luonnosvaiheessa.
Minulta on usein kysytty, että mitä
TATE-suunnittelijat tekevät luonnosvaiheessa? Alan kertoa
energiasimuloinneista, järjestelmävalinnoista, laiteluetteloista,
palvelualueista jne.
Sitten hahmotan, että usealle
arkkitehdille, rakennuttajalle, tilaajalle jne. TATE-suunnittelu on kanavien,
putkistojen ja kaapelihyllyjen mallintamista. Ehkä jopa liian suuren
iv-konehuoneen ehdottamista.
Ajatusmaailman ero on suuri. En pysty
välillä mitenkään perustelemaan, että vaikka ehdotussuunnitteluvaiheessa ei
syntynytkään massoihin perustuvaa kolmea eri vaihtoehtoa koko rakennuksen
osalta, niin kyllä kuitenkin jotain on tehty.
On mietitty - suunniteltu - tehty kaaviot,
järjestelmät ja ajatus siitä, miten rakennuksen keuhkot, verisuonisto ja hermot
tulee tehdä.
Valitettavasti tietomalliohjeissa ja
-vaatimuksissa puhutaan enimmäkseen tilavarauksista, päärungoista ja muusta
"tilaa" vievästä tekniikasta.
Ja ym. lauseeseen liittyy otsikon mukainen
tilanne. TATE-suunnittelijan on todella helppo uppoutua matematiikkaan,
kaavioiden ja laiteluettelon luomiseen. Tämä työmäärä harvemmin näkyy ulospäin
suunnitteluryhmälle.
TATE-suunnittelijan tehtävänä on luoda
järjestelmiä. Putkistojen, kanavien ja kaapelihyllyjen mallintaminen tulee sen
jälkeen.
Jos aika ei enää riitä tilavarausten
tekemiseen ja varsinkin tiedonsiirron varmentamiseen arkkitehdille ja rakennesuunnittelijalle,
niin ollaan ongelmissa toteutussuunnitteluvaiheessa. Tiedonsiirrolla tarkoitan
kommunikointia, keskustelua siitä mitkä ovat TATE:n tilatarpeet. IFC ei liity
asiaan mitenkään.
Yleissuunnitteluvaihe on tärkein vaihe
TATE-suunnittelussa. Jos TATE (tai LVI) on laiska tässä vaiheessa, niin
jatkossa on tiedossa ongelmia.
TATE:n yksi tehtävistä
yleissuunnitteluvaiheessa on varmistaa, että ympäristö muokkautuu sellaiseksi,
että TATE-verkostot pystytään mallintamaan toteutusvaiheessa oikeaan paikkaan,
oikeilla tiedoilla jne. TATE-suunnittelija ei itse tarvitse tämän tekemiseen
mallinnusta, mutta muut osapuolet tarvitsevat. Siksi tulee tehdä 3D-mallihuoneita
ja -alueita määritellystä osasta rakennusta. Näin ne osapuolet, jotka eivät
TATE-suunnittelua tunne / eivät siitä välitä, saavat paremman kuvan TATE:n
tilantarpeista.
On helpompi perustella mallin avulla, että
kamat eivät mahdu kuin sanoa, että tarvitaan lisää tilaa. TATE:n tulisi tehdä
ehdotussuunnitteluvaiheessa sellaisia mallinnuksia, joita ei voida toteuttaa.
Asia pitää pystyä perustelemaan muille osapuolille.
Jos tämä perustelu tehdään
toteutussuunnittelun aikana, niin LVI-suunnittelija saa mennä katsomaan
peiliin. Jos kamat eivät mahdu alakaton sisälle, voi mennä katsomaan peiliin.
Ei se ole "arkkitehdin vika", vaan se on TATE-suunnittelijan
huolimattomuutta. Asia olisi pitänyt selvittää yleissuunnittelun aikana. Olettaen
tietenkin että rakennuksen yleissuunnitteluvaiheen speksit tilojen /
rakenteiden suhteen eivät ole muuttuneet eikä arkkitehti ole salaa muuttanut
(pienentänyt) sovittuja tilavarauksia. Tai rakennesuunnittelija tunkenut
iv-kuilut täyteen tukirautoja.
Miksi TATE ei aina tee ehdotus- ja
yleissuunnitteluvaiheessa töitään?
Yksi syy voi olla se, että kohteita
hinnoitellaan edelleen vanhojen periaatteiden mukaisesti. Suunnittelun
painopiste on siirtynyt hankkeen alkuvaiheeseen (mikä on loistavaa) mutta
kenties tarjotun suunnittelun hinta on tehty perinteisesti. Jos tehdään enemmän
ja asiakas saa jotain muuta kuin 20v sitten, niin tosiasia on se, että se
maksaa myös enemmän.
Enää ei ole tietomallipohjaista
suunnittelua.
On vain suunnittelua.
Viikon kuva:
Usko tai älä, tämä on tietomalli